Mielen möröt ja rajoittavat uskomukset

Ahdistus, masennus, huono itsetunto, paniikkikohtaukset, perfektionismi, viivyttely, muutosvastarinta, ärtyneisyys, levottomuus…Listaa voisi jatkaa. Nämä mielen möröt ovat useimmiten saaneet alkunsa lapsuudessamme tai nuoruudessamme.

Lapsuudessa ei tarvitse olla tapahtunut mitään ihmeellistä tai traumatisoivaa, mutta lapsen mieli tekee ympärillä tapahtuvista asioista omat päätelmät, joista muodostuu elämässä mukana kulkevia uskomuksia. Esimerkiksi paljon siivoavan äidin tytär voi pitää alitajuisesti totuutena sitä, että vain kotinsa pölyttömänä pitävä nainen on riittävä ja hyvä. Tai aina laihdutuskuurilla olevat vanhemmat voivat viestiä lapsilleen, ettei omaan kehoon tule olla koskaan tyytyväinen.

Lapsuudessa opitut (väärät) uskomukset voivat olla hyvinkin tiukassa, ja pidämme niitä totuuksina ilman minkäänlaista kyseenalaistamista. Kunnes huomaamme, että uskomus on ristiriidassa omien arvojen kanssa.

Stressi

Stressi on yksi suurista tämän hetken terveysongelmista, eikä suotta. Lyhytkestoinen stressi on hyvästä, mutta pitkittyneenä se edesauttaa mm. uniongelmia, ahdistusta, paino-ongelmia, masennusta ja kroonisia kipuja.
EFT auttaa hermostoa ja aivoja rauhoittumaan ja näin taklaamaan stressiä.

Vaativuus itseä kohtaan

Liiallinen vaativuus ja itsekriittisyys voivat saada meidät oireilemaan monin erin tavoin.
EFT tappingilla voimme tarkastella omaa vaativuuttamme itseämme kohtaan.
EFT auttaa tarkastelemaan omia arvoja ja löytämään juurisyyt oman vaativuuden ja itsekriittisyyden takana.
Kun juurisyyt ovat näkyvissä, voimme turvallisesti käsitellä ne ja päästää niistä irti.

Lue lisää lisää liiallisesta itsekriittisyydestä ja vaativuudesta täältä.

Fobiat

Monet fobioista ovat myös lapsuudessa opittuja. Äitini inhoaa hämähäkkejä ja tahtomattaan istutti tuon inhon syvälle myös minuun. Naputtelun avulla pääsin fobiasta eroon. En edelleenkään pidä hämähäkeistä, mutta suhtautumiseni niitä kohtaan on huomattavasti neutraalimpi nykyään.

Jännitys

Voimme jännittää monia asioita. Sosiaaliset tilanteet ovat yksi suurimmista jännityksen aiheista; uusien ihmisten tapaaminen, työhaastattelu, esiintyminen. Pieni jännitys on hyvästä ja saa meidät skarppaamaan, mutta liian suureksi kasvaessaan se voi saada meidät jopa välttelemään noita tilanteita.

EFT naputtelu on siitä mainio työkalu, että sitä voi käyttää itsensä rauhoittamiseen lähes missä tahansa. Jos et halua uteliaita silmäpareja niin käy vaikka mutka vessassa ja tee muutama naputtelukierros. Kierrokset laskevat, keho ja mieli rentoutuvat. Luottamus tilanteeseen ja itseemme palaa.

Jos taas ongelmana on esimerkiksi paha esiintymisjännitys tai jopa pelko, EFT voi auttaa nostamaan esille juurisyyn jännittämisen ja pelon takana. Se syy voi olla niin syvällä alitajunnassamme, ettemme edes osaa sellaista etsiä tai ajattelemme vain, että “olen aina ollut tällainen”.

Lue myös: Tap to Confident -ohjelma esiintymisjännityksestä kärsiville.

Paniikkihäiriö

Paniikkihäiriö on erittäin epämiellyttävä kaveri, joka tulee käymään aina väärään aikaan.
Paniikista kärsivät henkilöt kokevat paniikkikohtaukset jokainen eri tavalla. Yhteistä kohtauksille on se, että koemme ne niin kamalina, että saatamme alkaa välttelemään tilanteita ja/tai paikkoja, joissa kohtaus on tullut.

EFT naputtelu auttaa meitä paitsi rauhoittamaan itseämme kun paniikki vyöryy ylitse, mutta ennen kaikkea EFT:n avulla voimme päästä käsiksi paniikin juurisyyhyn.
Kun saamme nostettua syyn näkyväksi, voimme käsitellä sen turvallisesti naputtelun avulla ja lopulta päästää siitä irti.

Masennus

Masennusta on monen tasoista, ja jokainen kokee sen omalla tavallaan. Se voi tuntua esimerkiksi siltä, ettei millään ole mitään väliä, kuin ei olisi enää yhtään toivoa, kuin kaikki energia vedettäisiin johonkin mustaan aukkoon, tai kuin kaikki olisi vain harmaata.
EFT:n avulla pystymme kohtaamaan ja käsittelemään kaikki nuo tunteet turvallisesti ja pikkuhiljaa löysäämään niistä. Kaikesta harmaudesta huolimatta opettelemme hissukseen tuntemaan myötätuntoa itseämme kohtaan ja arvostamaan itseämme. Monet masentuneet ymmärtävät mistä masennus johtuu. EFT tarjoaa työkalun päästää siitä irti. Askel askeleelta.

Perfektionismi ja viivyttely

Perfektionismi ja viivyttely kulkevat käsi kädessä. Hinkkaamme keskeneräistä asiaa aina vain paremmaksi, emmekä ikinä saa vietyä sitä maaliin. Tai emme edes aloita, koska emme ole mielestämme tarpeeksi hyviä. Nämäkin ajatukset juontavat juurensa lapsuudesta ja nuoruudesta.

Muutosvasta­rinta ja viivyttely

Tuttu, vaikkakin epämiellyttävä, on parempi kuin uusi ja tuntematon. Tai entä jos olinkin väärässä kun tein tämän muutoksen elämässäni, mitä muutkin sanovat?!
Kuulostaako tutulta?

Meidän sisällä voi myllätä valtava muutosvastarinta. Pään sisällä kuuluu ”ole järkevä”, ”mikä minä oikein luulen olevani”, ”mitä muut ajattelee?” -tyyppisiä lannistuslauseita. Mutta, mikäli sinulla on tarve muutokselle, sille on syynsä. Naputtelu auttaa hiljentämään ankeuttajat pään sisältä ja saamaan selkeyttä jännittävään tilanteeseen.

Uniongelmat

Uni, tuo yksi elämän perusasioista. Miten siitä onkin tullut monille meistä nykypäivänä niin hankala asia? EFT naputtelu auttaa rentoutumaan ennen nukkamaanmenoa sekä kohtaamaan nukkumiseen liittyvät möröt ja pelot.

Monesti teemme itse nukahtamisesta ja nukkumisesta suuren stressipallon, jota pallottelemme jo hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa. Yritä siinä sitten mennä rentona ja uneliaana nukkumaan.

Haastavat elämäntilanteet voivat laittaa unirytmin sekaisin tai vähentää unen määrää. Tällaisista kausista voi jäädä kierre päälle. Kierre, jolle itse vielä annamme lisää vauhtia stressaamalla unen laatua tai vähyyttä.

Meille on myös voitu myös hokea lapsesta saakka, että olemme huonoja nukkujia tai, että se on sukuvika. Siinäpä uskomus, mitä raahata mukanaan koko elämänsä. Naputtelun avulla voimme päästä käsiksi myös näihin uskomuksiin ja kuulostella, pitävätkö ne oikeasti paikkansa meidän kohdallamme.

Riippuvuudet

Riippuvuudet ovat vaikeita ja monisyisiä ongelmia, enkä väitä, että naputtelu poistaisi ne tuosta vain. Naputtelu voi kuitenkin auttaa matkalla, sillä sen avulla voimme löytää syyn, minkä takia olemme riippuvaisia jostakin asiasta.

Mitä pakenemme tai minkä korvaamme riippuvuudellamme?

Haluammeko oikeasti eroon haitallisesta riippuvuudesta? Se ei riitä, että esimerkiksi puolisomme haluaa sitä. Muutosta täytyy haluta itse. Täytyy myös olla rohkeutta kohdata itsensä ilman riippuvuutta. Jälleen kerran, saatamme pitää alitajuisesti kiinni jostakin tutusta, koska tuntematon kauhistuttaa.

Ihmissuhteet

Elämämme on täynnä erilaisia ihmissuhteita: lapsuuden perhe, opettajat, pomot, valmentajat, ystävät, koulu-, työ-, ja harrastuskaverit, parisuhteet, lapset, lapsenlapset jne. Näistä ihmissuhteista voi kasaantua mukaamme paljon painolastia ja uskomuksia itsestämme.

Jos jokin asia hiertää menneissä tai nykyisissä suhteissa, on ne hyvä käydä ensin itse naputellen läpi ja sitten (mikäli mahdollista ja mikäli koet siihen tarvetta) toisen osapuolen kanssa. Asiaa naputellessa ymmärrät mikä siinä sinua vaivaa ja miksi ja saat riisuttua siitä tunnelatauksen ja näin keskusteltua asian rauhallisesti toisen osapuolen kanssa.